Uusi hallitus on aloittanut toimintansa

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tammikuussa hallitus vuosimallia 2016 aloitti vuotensa järjestäytymiskokouksella. Hallituksessa on mukana sekä vanhoja konkareita että uusia järjestötoimijoita. Hallituslaisten esittelyn löydät nettisivujen hallitus-osiosta sekä conddoorin viereiseltä ilmoitustaululta. Ainutlaatuisen Phenomenan tämän vuoden hallituksesta tekee se, että mukana on kasvatuspsykalaisia jopa kolmelta  vuosikurssilta.  Tänä vuonna hallitus on myös jakautunut edunvalvonta- ja tapahtumatiimiin, jotta molemmat voivat keskittyä paremmin vastuualueisiinsa. Tämä koettiin tärkeäksi etenkin käynnissä olevien suurten kandiuudistusten takia,  joissa Phenomenan on tärkeää olla aktiivisesti mukana.

Uudet toimijat koulutettiin vaihtokaronkassa,  jossa herkuteltiin tortilloilla ja entisen varapuheenjohtajamme Hannan loihtimilla mokkapaloilla. Monia hieman jännitti tuleva hallitusvuosi, mutta onneksi vanhoilla konkareilla oli jakaa vinkkejä stressin helpotukseen ja asioiden aikatauluttamiseen.  Pian karonkan jälkeen hallitus hioi Phenomenan vuoden 2016 toimintasuunnitelman valmiiksi, joka esitellään ensi viikon kevätkokouksessa 15. 2. Myös kevään tapahtumien suunnittelu on alkanut.  Maaliskuun ensimmäisenä päivänä järjestetäänkin jo kevätsitsit karkausteemalla. Käy tsekkaamassa tapahtuma facebookista: https://www.facebook.com/events/916105958496944/

Seuraavana vuorossa ovatkin legendaariset opeopiskelijoiden talvipäivät Rovaniemellä. Phenomena tekee oman raporttinsa Talvipäivien kulusta, pysy siis kuulolla 😉

Toimintasuunnitelman suunnittelu kulkee sujuvammin espresson voimalla

Toimintasuunnitelman teko kulkee sujuvammin espresson voimalla

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s